Koiviston vesihuolto-osuuskunta lähettää osakkaille tasalaskun 2016 ja vuoden 2017 laskut viikolla 4. Aurinkoisia talvipäiviä! Laskutusterveisin, Koiviston vesihuolto-osuuskunta ja Vok Huoltopalvelut Oy
Sunnuntaina 8.1.2017 klo 10.15 havaitsema vesijohtovuoto on löytynyt Äänekosken tehdasintegraatin alueelta. Vesijohtovuoto on eristetty muusta vesijohtoverkostosta ja vikaa korjataan parhaillaan. Vuodon aiheuttama virtaussuunnan muutos saattaa irrottaa putkiston seinämistä rautaa ja mangaania, joka näkyy veden ruskeana värinä Äänekosken eteläpuolisella alueella. Esteettiset seikat, kuten veden värjäytyminen ruskeaksi ei ole terveydelle vaarallista, mutta värjääntyneen veden juomista kannattaa silti […]
Vesijohtovuoto aiheuttaa paineen alenemista ja mahdollisesti ruskehtavaa veden esiintymistä vesijohtoverkostossa. Häiriö kohdistuu enimmäkseen Äänekosken eteläpuoliselle alueelle Salakasta Koivistoon ja Hirvaskankaalle mukaan lukien Honkola, Hietama ja Parantala. Häiriö ei koske Koiviston vesihuolto-osuuskunnan Laukaassa sijaitsevia liittymiä. Esteettiset seikat, kuten veden värjääntyminen ruskeaksi ei ole terveydelle vaarallista, mutta veden juomista kannattaa silti välttää kunnes haitat poistuvat. Ongelma poistuu vettä […]
Äänekosken Energian tiedote: Hetkellinen suuri vedenotto vesiverkostosta on aiheuttanut veden virtaussuunnan tilapäisen muutoksen. Virtaussuunnan muutos ilmenee veden ruskeana värinä. Esteettiset seikat, kuten veden värjääntyminen ruskeaksi ei ole terveydelle vaarallisia, mutta veden juomista kannattaa silti välttää kunnes haitat poistuvat. Ongelma poistuu vettä juoksuttaessa. Huuhtelemme runkoverkostoa. http://www.aanekoskenenergia.fi/fi/hairiotiedotteet/hetkellinen-suuri-vedenotto-vesijohtoverkostossa-3-1-2016-klo-9-40/ Ongelma koskee vain Äänekosken puolella asuvia. Lisätietoja tarvittaessa päivystäjältä: 0400 271 […]
Koiviston vesihuolto-osuuskunta kiittää osakkaita kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää uutta vuotta 2017. Päivystäjä päivystää normaalisti 24/7 numerossa 0400 271 607. Koiviston vesihuolto-osuuskunnan hallitus ja Vok Huoltopalvelut Oy
Koiviston vesihuolto-osuuskunta toivottaa osakkaille Hyvää ja Rauhallista joulua. Vesihuoltopalveluun liittyvissä tilanteissa päivystäjän tavoittaa koko joulun ajan 24/7 numerosta 0400 271 607. Koiviston vesihuolto-osuuskunnan hallitus ja Vok Huoltopalvelut Oy
Vesimittarilukema pyydetään ilmoittamaan 1.12.2016 – 12.12.2016 välisenä aikana. Lukeman voi ilmoittaa netissä https://koivistonvesihuoltoosuuskunta.com/ilmoita-vesimittarin-lukema/, sähköpostilla asiakaspalvelu@koivistonvesihuoltoosuuskunta.com tai tekstiviestillä 0400 609 703. Talviterveisin, Koivistonvesihuolto-osuuskunnan hallitus ja Vok Huoltopalvelut Oy
Hinnasto
Kiitos yhteystietojen päivittämisestä 26.10.2016 osakastiedotteeseen liittyen. Jos ette ole vielä lähettäneet yhteystietojanne – olkaa hyvä ja lähettäkää ne mahdollisimman pian.
Äänekosken eteläosia koskeneen vesiepidemian vuoksi perustettu epidemiatyöryhmä on kokoontunut 20.10.2016 klo 15:00-15:30. Kokouksessa käsiteltyjen tutkimustulosten ja teknisten selvitysten perusteella veden keittokehotusta jatketaan Kolunpohjantieltä Hietaman ja Parantalan suuntaan olevalla alueella. Veden kloorausta jatketaan Honkola-Hietama-Parantala alueella. Veden virtaussuunnan muuttuminen saattaa aiheuttaa rauta-mangaanisakkojen aiheuttamaa veden värjääntymistä Honkolan alueella. Veden keittokehotus poistetaan Hirvaskankaan, Koiviston, Hirvaskylän ja Kangashäkin alueelta. Esitettyjen […]